Kirja, jonka luettuani maailma ei enää näyttänyt entiseltään
Kerrankin voin rehellisin mielin todeta, että luettuani psykiatri Cacilda Jethán ja psykologi Christopher Ryanin kirjan, Paritellen – Seksuaalikäyttäytymisen kehityshistoria, maailma ei ole enää näyttänyt entiseltään.
Kirja haastaa biologisiin ja antropologisiin todisteisiin vedoten ns. vakiotarinan ihmisen seksuaalisuudesta elinikäisiä parisuhteita muodostavana lajina. Se myös pakottaa pohtimaan, kuinka kulttuurisidonnaisia me oikein olemme?
Riviensä välissä kirja kysyy, voiko ihminen voida lajityypillisesti hyvin, jos seksuaalikäyttäytymisemme on vain muutamia vuosituhansia vanhan, täysin satunnaisia kehityslinjoja edenneen kulttuurin, eikä viimeisen parin sadan tuhannen vuoden aikana kehittyneen evolutiivisen luontomme määrittämä?
Homo-suvun pari miljoonaa vuotta ja sapiensin pari sataatuhatta vuotta ovat tietysti enimmäkseen koostuneet ajoista, jolloin on ollut hyvin harvinaista saman parin ehtiä elämään yhdessä edes 5–7 vuotta.
Oikeastaan vasta viimeisen sadan vuoden lääketiede on mahdollistanut jonkinlaisen yleisen kulttuurisen vapauden perhesuhteiden järjestelyssä, osassa maapalloa.
Biologinen ”vakiotarina” ei nähdäkseni kummemmin ole muuttunut viime aikojen evoluutiopsykologiasta. Naisia ja miehiä on joka puolella suurin piirtein yhtä paljon, joten olemme tilastollisesti lievästi polygyyninen tai käytännössä monogaaminen laji. Viime vuosikymmeninä keskimääräinen elinikä on kuitenkin noussut sellaiseksi, että kukaan ei enää pidä viiden vuoden liittoa ”elinikäisenä”.
Uskontojen ja koululaitosten ”vakiotarinat” ovat toinen juttu. Niitähän sivistyneet ihmiset eivät ota vakavasti 🙂 Ne, joilla on ollut varaa ja valtaa, eivät ole niistä ennenkään välittäneet.
Ilmoita asiaton viesti
Sinun ei tietenkään kannata lukea kirjaa, koska tiedät jo kaiken. Ja kiitos siitä, että jaoit tietosi minullekin. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Ilman muuta aion lukea tämänkin kirjan. Kiitos kiinnostavasta avauksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Ihiminen ei taida olla lajina uskollisuudessaan veroinen varsinkaan laulujoutseneen tai kirjekyyhkyyn verraten.
Simpanssit eivät kai valehetle yli 99 % geenistöllämme ?
Paljon on Homo Sapiens edennyt kuitenkin omilla tavoillaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmisellä, simpanssilla ja bonobolla on yhteinen kantamuoto noin 5-7 miljoonan vuoden päässä. Olemme niille läheisempiä sukulaisia kuin afrikan norsu on intialaiselle norsulle.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi meitää pitäisi verrata laulujoutseneen? Onhan olemassa käkikin. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/7273…
Ilmoita asiaton viesti
Kaikella kunnioituksella kirjoitusintoasi ja Don Quixote-maista esitaistelijuuttasi kohtaan, mutta kirja on kiehtovampi kuin blogikirjoituksesi, jonka jaarittelua en jaksanut lukea loppuun…
Ilmoita asiaton viesti
@David_S_Wilson uudelleentwiittasi @Kurt_Vonnegutin twiitin 2 tuntia sitten kommentoiden sitä samalla
@David_S_Wilson
”Modern evolutionary theory sez that Vonnegut was right!”
@Kurt_Vonnegut
”Human beings will be happier, not when they cure cancer or get to Mars, but when they find ways to inhabit primitive communities again.”
Ja minä vastasin @David_S_Wilson’lle ja @ChrisRyanPhD’lle
@David_S_Wilson First of all communities should be sexually promiscuous, all other good proceeds #oxitocin @ChrisRyanPhD
Ilmoita asiaton viesti
David Sloan Wilson on varsin kiehtova puhuja, jota tuli kuunneltua joskus Bostonissa. Hän on myös hellittämätön ryhmävalintateorian puolustaja.
http://scienceblogs.com/evolution/
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos! Valintaa tapahtuu sekä ryhmän normien että biologisen ärsykkeen ohjauksessa. Kirja ”Paritellen” esittelee myös teorian, että ihmisillä 100-150 yksilön ryhmissä osa evolutiivisesta kilpailusta käytiin puhtaasti siemennesteiden välillä naaraan sisällä.
Ilmoita asiaton viesti